6.8.2018

Terrimejä

Viikonloppuna ahkeroitiin jäljestyksen merkeissä Nurmijärvellä. Edi sai kunnian edustaa rotuaan terrierien epävirallisessa mejämestaruuskokeessa. Koepäivänä aloitimme jo 5.30 lämpimän kelin takia. Arpaonni oli kohdallamme, koska pääsin ensimmäiselle jäljelle opastamaan ja seuraavalle koiran kanssa.


Edi aloitti jäljestyksen komeasti merkkaamalla alkumakuun (koipi nousi myös muille makauksille, jes!) mutta heti alussa se jäi syömään heinää.. Teki mieli komentaa sitä, mutta hillitsin hermoni ja se lähti liikkeelle aikarajan puitteissa. Ekalla osuudella se myös teki kaksi hukkaa lähtemällä saman hajun perään. Viimeisen osuuden katkokulmalla matka sitten tyssäsi kokonaan. Edi pyöri ja pyöri veretyksen hajua etsien, mutta lopulta se vain istui eteeni tuijottamaan. Kolmas hukka ja tulos VOI0. Tuomari kuitenkin kehui jälkityötä ja koepöytäkirjassa lukee osuvasti: "Taitavaa jälkityötä osoittava koira, jolla tänään muut metsänhajut veivät kiinnostuksen verijälkeen"


Mukana menossa myös Ada