21.4.2016

Pentunäyttelyssä

Aloitettiin Adan näyttelyura Helsingin messukeskuksen Royal Canin Puppy Showsta sunnuntaina 17.4.2016.
Saavuin klo 11 pelipaikalle, Ada otti rennosti hälinässä ja päästiin kehään 12.30. Toinen airispentu oli ilmoitettu, mutta ei saapunut paikalle, siispä mentiin kehään ainoana airedalenterrierinä. Ada oli 7-9 kk ikäisten luokassa.

Adan arvostelu kuului:
"7kk, riittävä koko. Erittäin hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä pään pituus, hieman takaluisu kallo. Hyvät silmät ja korvat. Kaunis kaula. Tasapainoiset kulmaukset edessä ja takana. Hyvä rinnan syvyys. Hyvä ylälinja. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Liikkuu erinomaisella ryhdillä. Vielä pentukarva. Hieno luonne. Hyvin esitetty"

Tuloksena ROP-PENTU JA KP!

Kuva (c) Jenni Peltomäki
Monen tunnin odottelun jälkeen päästiin ryhmäkehään, jossa Ada liikkui myös kauniisti, mutta meidät käteltiin ulos. En olisi silti voinut olla tyytyväisempi pikkuneitiin! Se otti rennosti koko päivän ja jaksoi kehässä seistä ja liikkua hyvin. Hyvä mieli jäi myös runsaista palkinnoista. Seuraava show onkin sitten, kun neiti kasvattaa aikuiskarvan :)