13.2.2017

Pellolla

Viikonloppuna ei ollut suurempia suunnitelmia joten käytiin terrierikaksikon kanssa kahdesti pidemmällä lenkillä. Lauantaina koirat pääsivät juoksemaan pellolle. Satuttiin sopivaan saumaan, ettei paikalla ollut muita ulkoilijoita. Sunnuntaina kierreltiin kotimme lähistöllä olevalla uudella asuinalueella. Kivaa oli!





7.2.2017

Upea viikonloppu Valgassa!

Kauan odotettu näyttelyreissu Valgaan (Eesti) starttasi aikaisin perjantai aamuna. Lähdettiin kaverin kanssa kokeilemaan onnea kahden sk.kettuterrierin ja Adan (airedalenterrieri) kera. Laivalla yli Tallinnaan ja siitä etelämpään autolla ihan Latvian rajalle asti. Matka sujui hyvin ja päästiin ihmisten aikaan asettumaan aloille.


Koirilla oli hurjan hauskaa hotellihuoneessa ja meillä oli onneksi vaan yhdet seinänaapurit ja hekin suomalaisia koiraharrastajia!

Lauantai aamuna oltiin hyvissä ajoin näyttelypaikalla ja ilmoitettiin koirat. Virossa oli hassu käytäntö, että koiran näyttelymaksu maksetaan vasta paikan päällä. Koirat piti myös madottaa eläinlääkärin nähden, josta sain leiman passiin.

Adan lauantain saldo oli Rotunsa paras, ROP-juniori ja junnuserti! <3 

Jatkettiin iltapäivällä loppukehiin, mutta pikkuneiti oli jo niin väsynyt että roikotti vaan häntäänsä. Tuli vähän huono mieli, kun en saanut sitä kehässä enää mistään innostumaan. Päätin seuraavalle päivälle laittaa sen häkin peittoon, että malttaa nukkua ja antaa yhden ruoan ekstraa, että on energiat kohdillaan.

Sunnuntaina Ada oli taas Rop-junnu serteineen ja hävisi komealle valiourokselle saaden VSP:n.


Bis-Junnukehässä Ada oli suorastaan villinä ja esiintyi edukseen. :) 
Viikonlopusta jäi kaiken kaikkiaan todella hyvä mieli ja meillä oli hauskaa! Junnuserteillä Ada ei oikeen mitään tee, kun ei ehdi valioitua sillä junnuikä loppuu ensi kuussa.. Kävimme silti hakemassa kokemusta ja ruusukkeita :D